sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Loma loppuu

Huomenna töihin. Lomaillut olisin mielelläni pidempääkin, mikäli
a) olisi ollut viileämpää
b) ei olisi ollut paarmoja

Töihin menoa odotan innolla, koska
a) töissä toimii ilmastointi
b) minulla on todella mukavia työkavereita :-)

K: Mitä opin tästä lomasta?
V: Ensi vuonna pidän kesälomaa toukokuussa tai syyyskuussa tai kummassakin!


Keskiviikkona en päässyt aamulla ratsastamaan, kun auto piti viedä huoltoon klo 8. Kehoitus tuli vaihtaa takaiskarit ja isä ne ystävällisesti sitten vaihtoikin perjantaina. Nyt ei ole kuulunut "mystistä" ääntä takavasemmalta (toivottavasti ääni ei palaakaan). Pikaisesti käytiin mattopyykilläkin ja sitten painuttiin Jussin ja pienten nelijalkaisten kanssa mökille. Järvi oli aivan tyyni ja minä meinasin kuolla helteeseen. Patja varjoon kuistille ja siinä puolisen tuntia ja sitten järveen. Tämä kaava toistuikin sitten jonkin aikaa... Anne & Timo tuli illemmalla syömään ja saunomaan. Tarjolla oli burgereita ja illemmalla muurinpohjalettuja. Ja voisin taas sanoa, että tuli melkein ylensyötyä...

Saunaa odotellessa harrastin kalastusta äitille juuri syntymäpäivälahjaksi ostamallani (ja itse kokoamallani) Angry Birds -ongella. Kaikki sujui hyvin, kunnes minua kohti "hyökkäsi" tappajasorsa! Minut säikytettyään tappajasorsa meinasi varastaa rannasta kalasaaliini, jolloin juoksi laituria pitkin rantaan ja yritin pelästyttää pahan sorsan tiehensä. Mutta mitäpä teki tuo ilkeä sorsa? Se varasti äitin uuden ongen ja kohosi taivaalle keltainen Angry Birds perässään. Minulle jäi käteen vain vapa ja 5 cm siimaa. Että sellainen kalastusreissu.

Reporankana mökillä
 

Anne ja koirat mökillä ruokalevolla
 
Torstai oli entistä helteisempi ja poistuimme mökiltä ennen ukkosen nousua. Lämmintä oli jo se 30 astetta, joten ratsastusreissun sai unohtaa. Iltakin oli kyseenalainen kelin sekä "ukkosvahti" pestin vuoksi. Iltapäivällä kerkesin juosta Ristiniemeen ennen ukkosen nousua. Pianhan se sitten alkoikin, salamointi ja jyrinä, jota katseltiin Ristiniemessä mökin isoista ikkunoista.

Perjantaina kello herätti minut jo 05:00 ja kuuden aikaan olin jo ponin selässä. Kävin ratsastelee mökin suunnalla. Muutama pikkupaarma ilmaantui kimppuun jo ennen seiskaa, mutta ne ottivat kohteekseen minut eikä ponin. Ja ne häipyivät offia sumuttamalla. Sitten pilviä ilmaantui taivaalle ja paarmojen kadottua lähdin kiertämään vielä lisälenkkiä Putikon kyläraitin läpi. Muutama autokin ajoi ohitsemme ja taisivat kuskit vähän hieraista silmiään, kun kyläraitilla köpötteli poni aamutuimaan.

 


Päivä jatkui liian helteisenä eikä elukoiden kanssa pystynyt edelleenkään tekemään mitään. Ajelin porukoiden nurmikon ja suunnilleen kiersin rinkiä miettiessäni mitä tekisin. Keksin sitten lopulta loistavan(?) idean. Tarkoitukseni oli mennä illaksi Ristiniemeen mökille, joten päätin ajaa sinne isän Zetorilla. Kysyin isältä onko sen ajaminen yhtä helppoa kuin auton ja isä väitti että on. Ei olisi pitänyt uskoa... Ensin pieni harjoitusajelu isä peräkoukun päällä seisoen ja ajo-ohjeita antaen. Kytkintä en jaksanut kunnolla painaa ja jarrunkin päällä sai seisoa ihan tosissaan. Ja ne vaihteet! En vaan saanut vaihdettua isompaa vaihdetta sujuvasti. Ohje: anna olla hetki vapaalla niin se oikein imaisee sen suuremman vaihteen paikalleen. Jaa, en minä vain huomannut. Ja en kuulemma tarvitse kuin lähtöön yhden vaihteen (kakkosen) ja sitten isompi vaihde (kolmonen, se suurin) päälle ja sillä selviän perille asti. Muista kiihdyttää mäkiin talla pohjassa oli myös yksi neuvo. Penkki sentään siirrettiin ihan eteen ennen lähtöäni, jotta ylettäisin paremmin polkimille. Sekään ei käynyt ihan niin yksinkertaisesti...

Lähdin matkaan. Se pienempi vaihde oli turvallisempi. Alussa muutama tasa-arvoinen risteys ja toivoin vain, että kukaan ei tulisi sieltä eteeni. Ei tullut :-)  Seuraava toive oli, että isolle tielle kääntyessäni saisin porhaaltaa risteyksestä samalla vauhdilla kolmion takaa tielle. Se toive toteutui :-) Loput käännökset oli aina oikealle pienemmille teille, eikä tarvinnut ajatella pysähtymistä ja vaihteiden vaihtamista. Pieni ongelma tosin ilmeni ihan lopussa mökkitiellä, kun eteen tuli käännös ja loiva alamäki. Ja minulle oli sanottu, että selviän perille sillä isommalla vaihteella. Eihän se helvetin traktori jarruttanut siihen mäkeen kaasua hölläämällä ja polin "paniikissa" jarrua ja traktori kiemurteli ihan miten sattuu. Sain sen vehkeen lopulta pysähtymään ja oltiin edelleen (onneksi) tiellä! Pienempi vaihde päälle ja hallitumpi saapuminen mökin pihaan. Käytiin samantien pieni harjoituslenkki Jussi tukena peräkoukulla seisoen. Tällä kertaa onnistuin vaihtamaan ennen tuota kaoottista mäkeä pienemmän vaihteen ja selvitin kohdan kunnialla. Kun sain traktorin sammuksiin totesin vasemman pohkeeni olevan ihan krampissa.

Onnellinen kuski
 
Jussi ja Jenna

Seuraavaksi suuntasin lenkille hellekeliin. Tarpeeksi juomista mukaan, lippis päähän ja 10 km sujui ongelmitta. Edes pohkeen kipeyttä en huomannut lenkin aikana. Illemmalla kävin uudella opettelulenkillä Zetorilla, Jussi jälleen matkassa henkisenä tukena. Harjoittelin nyt vasemmalle kääntymisiä (eli jarruttamisia ja pysähdyksiä ja vaihteen vaihtoja) ja totesin, että en suostu ajamaan traktoria takaisin porukoille. Liikaa vasemmalla kääntymisiä kolmion takaa ja mahdollisesti muiden autojen perässä jarruttamista risteyksiin. Olin nimittäin ihan pulassa tuon kytkimen ja jarrun yhtäaikaisen käytön kanssa. Tein johtopäätöksen: jalkani ovat ihan liian lyhyet Zetorin ajamiseen ja käteni ovat ihan liian lyhyet sen vaihteiden vaihtamiseen! Onneksi Anne & Timo toivat tullessaan koirat ja autoni Ristiniemeen ja traktori sai jäädä sinne yökylään. Illalla minun pohje oli aivan jumissa! Laittelin siihen vaan linimenttiä ja toivoin kivun helpottavan.

Lauantaina kello herätti jo 04:30. Taas ratsastamaan ennen paarmojen ilmaantumista. klo 09:00 lähdin jo mökille aamukahville. Pohje oli edelleen ihan jumissa aina kun lähti liikkeelle. Jussi palautti ystävällisesti Zetorin meidän mökille isän lomaajokiksi, jotta minun ei tarvinnut pelätä muiden perään ajamista. Isä kyllä lupasi korjata Zetorin jarrut seuraavalla päivystyviikolla ja säätää kytkintä, jotta minäkin voin jatkossa ajaa sillä... Loppupäivä menikin taas helteen takia vain olemalla ja uimalla tekemättä sen kummempaa. Iltayhdeksän aikaan oli lämmintä enää 25 astetta ja uskalsin viedä koiratkin pienelle lenkille. Koirat ovat kyllä uineet aika ahkeraan tällä viikolla.

eräänä päivänä poistettiin vanhat puhelinlinjat ja poni katsoi korvat tötteröllä tien varteen ilmaantuneita tolppakasoja

Tänään oli sitten vuorossa kotiinpaluu. Pakkasin tavarat autoon ja isä ja Tatu lähtivät hevoskuljetuksella matkaan. Siilissä oltiin vähän jälkeen neljän ja ponin loma oli ohitse. Sinne se palaili laumansa pariin ja alkoi syömään tyynenä heinää.

Minun takapihalle oli kasvanut kunnon viidakko. Lopulta kävin trimmerin avuksi...




tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tienpäällä ja yövaelluksella

Maanantaina oli jälleen hellepäivä. Eli ei toivoakaan ratsastuksesta päiväsaikaan. Vietettiin sitten päivä ilmastoidussa autossa. Aamulla klo 8.00 liikkeelle ja takaisin 19.00 aikaan. Käytiin Joensuussa asioilla ja Ilomantsissa turistina.

Reissun jälkeen oli vielä vähän energiaa jäljellä, joten lastattiin punainen poni auton perään, eväät laukkuun ja kurvattiin ponin luokse. Ponille vermeet ja klo 21 startattiin laavuretkelle. Takaisin oltiin aika tarkkaan puolilta öin. Mennessä vielä yksi urhea paarma yritti seurata meitä, mutta takaisin tullessa ei paarmojakaan enää näkynyt. Poni oli niin rauhallinen, että totesinkin siirtyväni ilmeisesti yöratsastuksiin!

Tänään oli aivan liian kuuma päivä! Ennen puoltapäivää mittari näytti jo 29,1 astetta! Söin ja kävin hoitaa ponia. Ei ajatustakaan, että lähtisin ratsaille. Rääkkäsin kuitenkin itseäni helteessä ja kävin juoksemassa 12 km. Lämmintä oli "vain" 29,4 astetta. Tuli aikas hiki... klo 19 olikin jo ratsastustunti Mannilassa. Menin samalla hepalla kuin viikko sitten. Tällä kertaa laitoin jalustimet reiän lyhemmäksi ja tunti onnistui nyt ihan mukavasti. Muutaman kerran jalustimet lensi jalasta, mutta pääsääntöisesti pysyin ravissa mukana. Tällä kertaa en enää "repinyt" hepoa suustakaan pomppimiseni tahtiin. Olipa se mukavaa :-) Tunnin jälkeen nähtiin Annen kanssa harjuilla, Anne oli hakenut minunkin koirat matkaan. Käytiin lenkillä ja minä innoistuin uimaankin karistaakseni tunnin hiet ja hiekanpölyn itsestäni. Huomiseksi on luvattu vielä kuumenpaa keliä - voihan perse! Onneksi mennään mökille veden äärelle.

Ensi vuonna pidän lomaa touko- tai syyskuussa!!!


Ilomantsi
 
Möhkössä
 


 
Poni vahtii osataanko nuotiota kohentaa
 
ja välillä sitten nukutaan
 
poni himoitsee makkaroita
 
 
puren sinua, kerta en saanut makkaraa!

Juhannustohinat

Juhannuksen teemaa kuvaa parhaiden seuraava sana: ylensyöminen

Perjantaina paistoin kolme muurikallista muikkuja. Kaikki meni. Kolmeen pekkaan. Lisäksi 20 perunaa. Ja salaattia. Sen jälkeen oli tosi paha olo! Käveltiin koirien kanssa Tatulle. Tai paremminkin vyöryttiin. Poni pääsi siellä talutusratsuksi. Paarmoja oli jälleen aivan hulluna, mutta onneksi mukaan saatiin kaksi innokasta(?) paarmojen häätäjää oksien kanssa. Naapurin pikkutyttö (3 vee) oli niin innokas ratsastaja, ettei olisi millään suostunut tulemaan ponin selästä alas.

Illemmalla poltettiin kokko Ristiniemessä ja myöhemmin illalla oli vielä iltatankkauksen aika. Paistoin muikkuja vielä kaksi muurikallista. Lisäksi paistettiin makkaraa. Jostain kumman syystä koirat saivat omien nakkiensa lisäksi osuudet myös meidän immeisten makkaroista. Muikut pistettiin kyllä omiin suihin.


Lauantaiaamu aloitettiin grilliaamupalalla - nam! Lounasaikaan käytiin Olgan 30 vee synttäreillä. Ja päivälliseksi jatkettiin muikuilla, tällä kertaa savustettuna. Loput 2 kiloa muikkuja savustusuuniin ja voin kertoa, että ei tarvinnut nähdä nälkää edelleenkään... tällä kertaa ei saatu tuhottua kaikkea mahdollista pöydästä.

Illalla lähdettiin vielä käymään "ihmisten ilmoilla" ja löysimme itsemme Harjun Portista karaokea kuuntelemasta. Hauskaa oli! Tosin sunnuntaina meni sitten herääminen sen verran pitkälle, että aurinko kerkesi tulla esiin aamuisten pilvien takaa ja ratsastuslenkki meni erittäin ärhäköiden paarmojen takia ihan pieleen. Jouduin kääntymään ympäri jo muutaman kilometrin jälkeen. Tulin hulluksi paarmoista, poni myös!




Ristiniemessä



Iltapalalla


Aamupalalla

Mökiltä löytyi la-aamuna parturikin


Kuisti alkaa näyttää aikas valmiilta


Niko (veljeni poika siis)


Niko ja ukki


Niko ja isänsä

Terassilla Anne & minä. Se oli salama, joka sai laittamaan silmät kiinni (aikuisten oikeesti)

Sunnuntain superkuutamo

Torstain talkoilut

Torstaiaamun aloitin muikkutalkoilla klo 6.00, jolloin sain 4 kiloa muikkuja "loppusiivoukseen". Muikut oli onneksi siivottuja, mutta avasin vielä vatsat ja poistin loput rippeet sekä huuhdoin kalat. Menihän tuossa urakassa jonkin aikaa... mutta kun tiesi mitä herkkuja sai popsia juhannuksena, niin eipä tarvinnut valittaa :-)

Muikkutalkoiden jälkeen jatkui maalaustalkoot mökillä. Ja maalaustalkoiden jälkeen jatkui laiturin paikalleenlaittotalkoot. Erilaisten talkoiden jälkeen käytiin vielä Ellan kanssa tölttiretkellä ja sen jälkeen vielä juoksulenkille koirien kanssa ja takaisin mökille saunomaan ja nukkumaan.

Vesi oli kuulemma turhan kylmää...

joten puettiin päälle vähän apuvälineitä...


  
Ellan kanssa tölttiretkelle lähdössä

poni kantoi kiltisti kaksi kyyditettävää


Vipsu yöksi turvallisempaan häkkiin

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

pitkällä lenkillä

Muistinkohan mainita, että kävin viime viikolla ratsastustunnilla! Mannilan Ratsastustallilla. Olin ihan pihalla, kun alla oli vieras hepo... Tästä sisuuntuneena varasin tälle viikolle uuden tunnin. Tällä kertaa kulttuurishokki oli vielä suurempi, kun alla oli isoliikkeinen puoliverinen... olin ihan kuutamolla, pompin vaan satulassa ja jalustimet lenteli sinne tänne! Tästäkään en vielä luovuttanut vaan varasin vielä ensi viikolle yhden tunnin :-) Omasta huonoudesta johtuen oli pakko vielä uurastaa vähän ja rääkätä itseä vajaan kympin lenkillä. Jalat vähän painoi, mutta tulipahan tehtyä uusi "nopeusennätys"...

Kysymys: Mitä tästä opin?
Vastaus: Pitää käydä välillä jonkun muunkin kuin omien hevosten selässä!


Tänään käytiin ponin kanssa pidemmällä lenkillä. Ratsastin Jussille ja matkaa kertyi sinne 13 km. Perillä poni toimi vielä talutusratsuna, jonka jälkeen oli ruokatauon paikka kaikille osapuolille. Vaikka taukoaitaus tehtiin metsän suojaan, hyökkäsi paarmat ponin kimppuun niin pahasti, että loimesta huolimatta poni pääsi autotallin puolelle syömään ja lepäämään. Siellä se söi ja nuokkui täysin tyytyväisenä :-)

Lounastauon jälkeen ratsastin takaisin Kalajärvelle osittain eri reittiä. Matkaa kertyi tähän suuntaan 14 km. Perillä pesaisin ponin seuraavaa talutusratsastajaa odotellessa. Tällä kertaa Veeti 6 vee pääsi ponin kyytiin. Taivaalle ilmaantui pilviä ja paarmatkin katosivat, joten ponikin käveli taas ihan rauhallisena. Päivän saldoksi siis jäi 27 km + talutusratsastuksen päälle. Urhea pikkuponi :-)

Keronnurkilla

muutaman askeleen jälkeen oltiin jo Sorvasrannassa

välillä Tapion uralla

Kesälahdentie ylitetty

juomapaikka häämöttää jo



taukotalli

ja kotimatkalle



jälleen Tapion uralla