sunnuntai 22. lokakuuta 2017

lokakuuta kuvina

soramonttujen reunoilla Välkkeen pitää tähystellä

väsy iskenyt




torstai-illan lenkki takana

Hiskin nykyinen koti

lenkillä tulee usein hiki

laadunvalvoja

lähdettiin vain lenkille

mutta "eksyttiin" metsän puolelle

 






torstailenkillä isommalla porukalla

lauantaiaamuna Varkaudessa

kisakaveri, villi sellainen

kisojen jälkeen maastoilemassa





Lokakuu

aloitettiin kimppalenkillä Outin ja Anskun kanssa, kun Outi tuli Riksun kanssa maastoilemaan meidän nurkille. Ratsastin alkulämmittelyksi Hiskin Tiinalle ja otin omat koirat matkaan. Kierreltiin polkujen kautta ja matkaa kertyi viitisen kilometriä. Koirat saivat jäädä odottelemaan tallille siksi aikaa, kun me suunnattiin varsinaiselle maastolenkille. Tuon lenkin pituus olikin 14 km, joten Hiskille mukava 19 km lenkki :)







Lokakuun alkupuolella vietettiin myös perinteinen "metsään" viikonloppu Punkkiksella Sipen seurassa. Olin vielä vapaalla perjantain ja maanantain ja tein siellä etäpäivän torstaina, joten metsään päästiin jo heti torstaina. Ja arvatenkin sankot täyttyivät puolukoista. Ja pussit sienistä. Ja metsään teeman lisäksi kahtena päivänä teemana oli puusavotta.



työnjohtajat tarkkana

eka kasa pinottu, joten uutta tilalle

väsähtänyt työnjohtaja




Sipe


seuraavassa autossani saisi olla paremmat maastoajo-ominaisuudet

traktorin sivupenkki ei ole tarkoitettu ehkä ihan tämänkokoiselle takalistolle...

ja uutta taas uutta puuta kun entiset sahattu ja pinottu

hyvin nousee



sisko ja sen sisko