sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hiski matkustaa

Hiskin vuokraaja Saija oli innostunut lähtemään Hiskin kanssa valmennukseen läheiselle tallille. Hiskiä ei ole lastattu vuoteen, joten vähän mietitytti mitenhän lastaus, matkustus ja vielä valmennus vieraassa paikassa siihen päälle sujuvat. Lähdin siis itse Saijalle avuksi matkaan.

Lastaus sujui hyvin. Kerran yritti istua takapuomin päälle, mutta sen jälkeen peppu pysyi alhaalla. Kolistelu alkoi heti, mutta kaikki muu olikin valmiina eli auto liikkeelle ja Hiskikin rauhoittui koppiin. Matka oli vain parikymmentä kilsaa, joten pian oltiinkin jo perillä. Purku sujui mallikkaasti, ei yritetty istua puomille ja kopista peruutettiin rauhallisesti ulos :-) Vähän oli alkuun ihmettelemistä, mutta silti Hiski suhtautui kaikkeen tosi rauhallisesti "Hiskiksi". Meillä oli reilusti aikaa ennen valmennuksen alkamista, joten tutustuttiin kävellen tallin ympäristöön sekä maneesiin. Maneesissa oli jännittävä lana sekä säkki, mutta hetken mietittyään Hiski kävi tökkimässä niitä turvallaan :-) Hiski kerkesi nauttia vielä vihreästäkin ennen valmennuksen alkamista.

Maneesiin tutustumaan

Maneesi tuntui tosi isolta


suolasäkki mietitytti hetken

takaisin tallille
 
ratsureipas :-)

ja sitten hommiin


valmentajana oli Håkan Wahlman
Valmennusta haittasi hieman Hiskin huonous toiseen suuntaan. Hiski on ollut mielestäni nyt jonkin aikaa tosi huono oikeaan ja varsinkin työskentely oikeassa laukassa on ollut tosi tosi hankalaa. Pyysin perjantaina Veerankin ratsastaa Hiskiä ja kertomaan mielipiteensä. Ja sama ongelma oli ollut hänelläkin. Olinkin jo pari päivää aikaisemmin soittanut osteopaatille ja reilun viikon päästä Hiski pääseen Tiinan hoidettavaksi :-) Lastaus sujui taas helposti ja kotona Hiskille sadeloimi niskaan ja loppupäiväksi tarhailemaan ja ansaittuja heiniä rouskuttelemaan.


hommat hoidettu

 
 
Tänään käytiin Saijan & Pipsan peesissä maastoilemassa "jumien avauslenkillä". Paljon pitkiä ja reippaita ravipätkiä sekä pari laukkapätkää. Oikean ongelmallisuudesta huolimatta tarjoaa maastossa edelleen oikeaa laukkaa - mystistä?! Tultiin toinen laukkapätkä aika lujaa, mutta laukka tuntui siinäkin hyvältä ja teki takaosallaan mukaavsti töitä. Loppumatkasta ravikin tuntui tosi tosi hyvältä;  oli kevyt edestä ja venytti hienosti askelta pyöreällä selällä. Ainoastaan mäkeen tahtoi vaihtaa laukalle. Liekö malttamattomuutta vai onko kuitenkin sen verran jumissa, että ei vaan saa ylämäessä siirrettyä takasiaan tarpeeksi alle??? No katsotaan paraneeko osteopaatin käsittelyn jälkeen. Hiski oli kuitenkin koko ajan niin rento, ettei sille tullut missään vaiheessa sellainen tolskaushiki päälle. Olihan se hikinen, muttei vaahdossa, niinkuin välillä... Hetken kuivaustuokio sisällä hoitotoimenpiteiden ajan ja sitten taas suomiputte vielä muutamaksi tunnuksi tarhaan heiniä rouskuttaa loimi päällään :-)



 




Syksyinen ilta

Perjantaina ei ollut ohjelmassa mitään erikoista, joten ehdin pitkästä aikaa koirien kanssa metsään marhailemaan. Tai piti siinä kyllä vähän aikatauluttaa autolle paluuta, ettei ihan pimeässä tarvinnut matkaa taivaltaa. Hämärä kyllä kerkesi tulla...

 
 
 
 

lauantai 21. syyskuuta 2013

Loma = tarpeeksi tekemistä

Jos on tarkoitus olla lomalla, mutta ei ole oikein mitään tekemistä, niin mitäpä silloin tehdään? No mennään tietenkin töihin! Koska minulla ei ollut maanantaille ja tiistaille mitään suunnitelmia, päätin siis mennä töihin ja aloittaa lomani vasta keskiviikkona. Vähän nuo työkaverit minua kyllä "hulluksi" sanoivat...

Keskiviikko
Keskiviikkona oli reipas aamusta ja lähdin Kuopioon reenaa koirien kanssa. Olin hallilla jo 8.30 aikaan. Reenasin vähän kummankin koiran kanssa, jonka jälkeen hurautin autolla työpaikan parkkikselle ja kävin koirien kanssa reilun tunnin lenkin. Ja jottei ihan liian lomailulta tuntuisi, tämän jälkeen lähdin työkavereiden kanssa lounaalle keskustaan ;-) Kaupan kautta kotia ja kotona seuraavan päivän talkooruuan valmistus. Sitten parin tunnin issikkamaasto, jonka jälkeen vielä kämpän siivous. Nyt alkoi jo tuntua siltä, että oli vihdoin tekemistä!

Ja aamulla pihassa oli muuten tällainen näky:


Torstai
Torstaina nousin reippaana ylös, sämpylätaikinan pyöräytys ja koirien muutaman km:n lenkitys tässä välissä. Sämpylät pellille ja uuniin. klo 9 jälkeen oli talkooväki pihassa ja aamukahvien jälkeen pihalle.

Tällä kertaa pihalla näytti tältä:

Tehtii ahkerasti hommia ja niin vain kerettiin saada urakka valmiiksi ennen pimeää

 
 
 
 


Perjantai
Jottei perjantai olisi mennyt ihan laiskotteluksi, niin aamulla oltiin tallilla klo 9. Ponit kuntoon ja käytiin 3 tunnin mukava maastolenkki 4 hengen porukalla. Ponien hoito ja kotiin pikaisesti syömään. Hetken kerkesin jopa hengähtää ja siitä sitten Hiskiä liikuttamaan, tärskyt oli sovittu 14.30 tallille. Käytiin mukava maastolenkki Marin & Taunon seurassa ja kello oli vasta 17.30 kun olin jo kotona, joten eikun lenkkivermeet päälle, koirat autoon, hurautus metsän laitaan ja 10 km hölkkälenkki koirien kanssa. Tämän jälkeen kerkesin vielä juuri ja juuri ennen pimeää pätkiä viimeiset hammastikut, heittää ne pinon päälle ja peittää puupinon. Sitten jäikin vielä monta tuntia aikaa laiskotella ja löhötä sohvalla :-)

Tänään ei sitten ollutkaan enää mitään tähellistä tekemistä, joten kävin katsomassa ratsastuskisoja täällä Siilissä. Ja lenkitin koiria. Huomenna olisi agikisat Mikkelissä, jonne pitäisi startata ennen puoli kuutta aamulla... Olin tässä kahden vaiheilla menenkö töihin maanantaina vai pitäisinkö sen vielä lomaa. Onneksi keksittiin tänään kisoissa Seijan kanssa ohjelmaa maanantaille, joten maltan olla lomalla vielä tuon päivän ;-)


Tähän loppuun vielä muutama lomakuva kesäkuulta Punkaharjulta, jotka sain vasta nyt käsiini. Samaan aikaan voi tehdä kahta asiaa: puhua puhelimessa ja pestä hevosta painepesurilla.

kuvat: Jarmo Kokkonen

 
 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Avaruus...

Porukat tuli viikonlopuksi kylään. Meidän piti karsia ja pilkkoa pihakoivu, mutta sitä ei oltu kaadettu ajoissa, joten piti keksiä muuta puuhaa. Onneksi hommaa löytyy aina...
 
 
 
Ja tämän urakan jälkeen takapihalla näytti tältä:
 
 
Ensi kesäksi jää uuden portin rakennus ja koira&kaniaidan kunnostus
 
 
Illemmalla käytiin Minnan kanssa maastoilemassa:
 
Roope
 
 
 
Hiskille tuli hiki
 
Ja Hiski porhaltaa takaisin tullessa edelleen reippahasti...

VIDEO:
Hiski ei laiskottele ;-)
 
Päivällä oltiin kävelty koirien kanssa maakaatopaikalta kotia (noin 1,5 tuntia) ja maastoilun jälkeen kävin vielä kipaisee reipashenkisen juoksulenkin ilman koiria. Illalla olo olikin sitten kaikilla tällainen:
 
 

Perjantai 13. päivä

Olimme sopineet noin kuukausi takaperin tyttöjen (työkavereiden) kanssa, että 13.9. tytöt tulevat Siiliin, tulevat tutustumaan minun harrastukseen eli heppailuun ja sen jälkeen istutaan vähän iltaa minun luona ja lähipubissa. Pienen jännitysmomentin toi tuo perjantai 13. päivä; kuinkahan moni meistä tulisi ehjänä maanantaina töihin...

Ensin käytiin kotimatkalla kaupassa ja haettiin pitsat, jotta jaksetaan heppailla. Sitten pengottiin minun kaapit ja kaikille uusille "heppaharrastajille" löytyi tallivaatteet. Ensikertalaisia matkassa oli siis Laura, Mari ja Sanna ja vanhana konkarina Saara. Oltiin me vaan tyylikkäitä!

vasemmalta: Saara (ja Saaran koirat), Laura, Sanna ja Mari
Hilkka tuli Viiruksen kanssa maastosta juuri kun saavuimme tallille ja Hilkka ystävällisesti tarjoutui auttamaan meitä ratsastuksessa Viiruksen kanssa. Minna oli luvannut meille myös Roopen lainaan, joten päästiin heppailemaan kolmen ratsun voimin :-) Saaran kanssa laitettiin pikaisesti Hiski ja Roope kuntoon ja kun päästiin maneesiin, Laura ratsasti jo yksinään Viiruksen käyntiä maneesia ympäri :-) Saara ratsasti Hiskin ja minä autoin Roopen kanssa "aloittelijoita". Viirus ja Roope olivat kyllä maailman kilteimmät alkeisratsut! Ja kun ketään ei enää jännittänyt Hiskin "koko" niin lopulta kaikki kävivät vielä vuorollaan Hiskin selässä ja pääsivät ravailemaan lännensatulassa ympäri maneesia ja kaikkien ilmeet olivat iloisia :-) Suuren suuri kiitos Hilkalle avusta!

vasemmalta: Saara & Hiski, Mari, Sanna & Roope, minä ja Laura & Viirus
 
Mari & Viirus
Hiski on niin söpö tyttöjen keskellä
 
Laura & Hiski - ei jännitä enää :-)

Ihanat syyskuun illat

Syyskuun päivät ja illat ovat olleet uskomattoman hienoja! Viime viikolla käytiin töiden jälkeen ratsastaa 3 tunnin lenkki harjuilla. Tässäpä tunnelmia tuolta reissulta: