sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Huhti- ja toukokuu

En yksinkertaisesti ole ehtinyt avaamaan kotikonetta 1,5 kuukauteen, joten eipä ole tullut mitään tänne päivitettyä. Viime päivityksissä lenkkeiltiin jäällä, nyt voisi vaikka uida (tai jos vaan tarkenisin, toisin kun koirat).

Mitähän huhtikuussa edes tapahtui. Taisin käydä Vinkan kanssa yhdet kisat Kajaanissa, josta taidettiin saada yksi nolla. Välkkeen kanssa kisattiin 29.4. Mikkelissä pitkän pitkän tauon jälkeen. Nämä olivatkin Välkkeen toiset kisat 3-luokassa, se edellinen kisa ja 3:sten korkkaus taisi olla lokakuussa... Mutta ihan kiva oli mennä myös Välkkeen kanssa, joten seuraava kisat Välkkeen kanssa suunniteltu jo kesäkuulle. Eli ei noin pitkää taukoa tällä kertaa. Yksinkertaisesti en pysty (eikä ole kyllä varaakaan) kisata samoissa kisoissa kahdella koiralla, pää hajoaa sekä minulta että Vinkalta. Eli kaikkien hermojen kannalta kisoissa matkassa on vain yksi koira kerrallaan.
 
talvimökkikauden päättäjäiset 7.4.
 
 
putsattiin parketti...
 
... ja pistettiin sitten tanssiksi
  
Huhtikuun lopussa tein siis jo melkein perinteeksi muodostuneen reissun Riikan luokse Väisälään ja tuolla reissulla mukana oli tosiaan vain Välke ja kotimatkalla käytiin Mikkelin kisoissa. Ja me tytöt lenkkeiltiin, rapsutettiin pihaa ja nautittiin iltaisin muutamat suosikkijuomat... jäämurskakone oli myös matkatavaroissani ;) Tätä turneeta jatkoin vielä Punkaharjulla ja vappuna kävin Vinkan kanssa Lappeenrannassa kisaamassa, josta myös yksi nollatulos. Eilen kisasin Vinkan kanssa tuossa Maaningalla, josta taas yksi nolla ja kaksi tosi hyvää rataa keinuvirheillä.





Välke 29.4.2018
kuva: Riemukauppa.fi
 
Mutta kun nämä eläimet vanhenee, niin välillä tulee sitten näitä huonompiakin uutisia kerrottavaksi. Huhtikuun lopussa Strakurin etupolvet alkoivat vaivaamaan ja kun hevosella on ikää nyt 24 vuotta, niin eipä tässä nyt niin ihmeitä ole enää tehtävissä. Muutama kikka kokeiltiin ja hoitotauon  jälkeen oltiin jo toiveikkaita, mutta eipä ne polvet kuitenkaan kestäneet sitten normikäyttöä ja nyt meidän lauma vähentyy lähiaikoina taas yhdellä jäsenellä. Strakur on kyllä sellainen kultakimpale, että mistähän toisen tuollaisen löytäisi?

Onnelliset heppatytöt 19.4.
 
Strakur & Runa 19.4. <3

 
hoitotauon jälkeen ekalla käyntilenkillä 10.5.
 
 
 
 
 
14.5. Strakurin viimeinen (?) lenkki
 
 Hiski taas mennä porskuttaa pirteästi (koputan puuta). Ravurilenkit (eli vauhtilenkit) on pidetty edelleen säännöllisesti ohjelmassa ja eilenkin oltiin lenkillä 2 ravurin perässä, ja hetkeksi saatiin vielä letkaan kahden ravurin lisävahvistus. Siinä vaiheessa Hiskikin otti jo pikkaisen painetta, mutta hienoa ravia paineli siinä joukon keskivälissä. Ravureiden lisäksi lenkkiseurana ovat issikat ja koirat.

koiralenkillä 10.4.
 
ja 13.4. Koirat on hyvää seuraa Hiskille maastossa.
 

koulureeniä 22.4.
 
uusi heppatyttö kasvamassa
 
3.5. oli vielä lunta toisissa paikoin ihan reilusti ja kesken lenkin piti tehdä raivaustöitä
 

8.5. Välke reipas hevoskoira 13 km lenkillä
 
 
10.5. alkuun 9 km reipas ravuri-lenkki ja loppuverkaksi reilun 10 km lenkki Seijan & Funin kanssa
 
 

16.5. huh hellettä
 
19.5. reipas 10 km takana
 
pesun kautta vihreetä nauttimaan - jos vaan malttaa
 
20.5.
 
Hiski herra 20 vee
 
voihan talvikarva, jota riittää vieläkin
 
tänään (20.5.) vuorossa koulusulkeiset
 
 
 
kannustusjoukot