maanantai 29. helmikuuta 2016

Reissu heitetty

Tänään palattiin arkeen. Olin illalla klo 21.45 Siilissä, auton trippimittari näytti 1950 km reissun päällä. Sisälämpömittari näytti + 15,5, joten tulet takkaan ja sen jälkeen auton tyhjennys...  Urheasti kuitenkin tänäaamuna pirteänä (?)  klo 7 olin jo töissä. Töiden jälkeen pitkästä aikaan Strakurin &  koirien kanssa lenkille :)

Sunnuntai tuli vietettyä Punkkiksella ulkoillen. Samalla tuli huomattua, että tekevälle sattuu kaikenlaista..

Lapset olivat  kilttejä ja pääsivät lauantaina kotimatkallaravintolaan syömään

Apukuski ei meinaa ylettää polkimille

Välillä pulkkamäessä

Kuski ja apukuski autopaikkoja auraamassa

Kuski ja apukuski mökkitietä auraamassa


Laiturin vieteen EI olisi kannattanut tallata jälkeä... Muutamaa tuntia ja hikipisaraa sekä yhtä jäihin mulahtanutta miestä myöhemmin traktorikin oli jälleen kuivalla maalla. 


perjantai 26. helmikuuta 2016

Hiihtämässä

Tänään lähdettiin aamulla hiihtää isän ja Välkkeen kanssa. Minä & Välke tehtiin 19 km lenkki isän jatkaessa vielä pienen lisälenkin. Tämän jälkeen lähdettiin vielä Välkkeen kanssa kävellen naisia vastaan. Loppupäivän täällä onkin ollut rauhallinen koira!

Illalla lähdettiin vielä hiihtämään pikkulenkki isän kanssa. Keli oli mitä parhain ja suksi luisti huipusti. En muistanut ottaa otsalamppuja mökiltä mukaan, joten jouduttiin pimeyden takia kääntymään turhan aikaisin takaisin. Ehdittiin kuitenkin sivakoida 8 km.













Kiltit lapset pääsi Heselle syömään




torstai 25. helmikuuta 2016

Kenkäilemässä tykkylumen keskellä

Tänään käytiin vielä ihailemassa tykkylunta Rukalla lumikenkäillen. Aivan upean näköistä! Paluumatkalla poikettiin sunnuntain reitille ja kiivettiin vanhaa jälkeä kodalle makkaran paistoon. Mökille palattuamme käytiin vielä hiihtämässä isän kanssa 10 km lenkki. Huomenna hiihtämään Välkkeen kanssa :)  Ihan nurkalta lähtee 18 km lenkki, jolle saa ottaa koiratkin mukaan. Välke kulki eilenkin tosi hienosti luistelu-uralla ohjeistuksen mukaisesti. Viisas koira ;)

lunta - sitä ainakin riittää!
























keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Hiihtämässä

Tänään pääsi Välkekin mukaan hiihtoreissulle ja tehtiin sen kanssa 14 km lenkki.  Flexin verran paineli edellä loppuun saakka :)








tiistai 23. helmikuuta 2016

Tykkylunta

Tänään käytiin hiihtää isän kanssa Rukalla. Olipa hieno keli! Hiki hatussa, mutta hymyssä suin,  heitettiin 14 km lenkki. Tämän jälkeen etsittiin siskokset kyytiin ja käytiin ihailemassa tykkylumen peittämiä puita tunturissa. Pienen tankkauksen jälkeen otettiin Välke mukaan ja lähdettiin vielä lumikenkäilemään. Aamulla oli tarkoitus käydä salillakin, mutta puhelimen herätellessä meitä 6.30 oli joillakin havaittavissa pääkipua *hih*. Edellisillan korttipelit tuntuivat aiheuttaneen pientä väsymystä koko porukassa...