lauantai 7. syyskuuta 2013

Kuvapläjäys

2,5 viikkoa sitten osallistuin Hiskin kanssa pitkästä aikaa estevalmennukseen :-) Siitä muutama päivä eteenpäin alettiinkin sitten miettimään onko Hiski epäpuhdas vai ei. Silmin ei huomannut oikein mitään, mutta selkään ravi tunti jotenkin "terävältä" normaaliin verrattuna. Lisäksi kengityksessäkin Hiski oli hieman haluton pitämään takasiaan kauaa ylhäällä - tosin se ei välttämättä kerro mistään kipeydestä kun on Hiskin kengitys kyseessä ;-) Kun ontumista ei kuitenkaan näkynyt, ratsastettiin Hiskillä pari kertaa. Sen jälkeen juoksutin sitä ja pienellä ympyrällä näkyi pientä epäpuhtautta ja alettiin epäilemään samaa polvivaivaa, mikä ilmeni jokunen vuosi sitten. Alkuviikosta soittelin sitten ell:lle ja eilen ell kävi katsomassa sitä. Sama vaivahan se oli, eli etupolvet ja jännekanavat. Hiski reagoi voimakkaasti taivutuskokeessa ja kanavat ovat kuulemma täynnä. Silloin aikanaan vaivasi vain oikea polvi, nyt kummatkin. Tällä kertaa aloitettiin hoito ensin ulkoisesti Penetrol -nimisellä aineella ja tarvittaessa joudutaan sitten pistämään kortisonia, jos oireet ei katoa muuten. Lisäksi saatiin vinkki kengittää etuset hieman eri muotoon, jolloin kanavat ei rasitu niin paljoa. Eilen kävin Hiskin selässä ja 2 viikon levon jälkeen oli taas normaalin tuntuinen. Nyt sitten seurataan auttaako tuo aine vai tarvitaanko piikkiä...

Hevostietokeskus: polvikanavan sairaudet

Tänään  tuli ulkoiltua kunnolla, ensin 10 hölkyttely koirien kanssa ja illemmalla vielä kävelylenkki Suskun ja koirien kanssa. Olipa ihana ilma. Vinkan kanssa olisi ollut Piirinmestaruuskisatkin Varkaudessa, mutta starttien välissä oli 5 tuntia odotteluaikaa (juoksujen takia en saanut osallistua välissä olevalle radalle), joten jätin kisat suosiolla väliin.

Tässä kuvasatoa eilisillalta ja tältä päivältä:

Pakko laittaa kuva kun töissä aukesi vihdoin sälekaihtimet (olleet koko kesän alhaalla...)

Laidunkausi on ohitse
 
 
nenä painaa liikaa
 
"trimmattu" Vipsu
 
Vinka ja Vinkan farkkupöksyt

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti