sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hiski matkustaa

Hiskin vuokraaja Saija oli innostunut lähtemään Hiskin kanssa valmennukseen läheiselle tallille. Hiskiä ei ole lastattu vuoteen, joten vähän mietitytti mitenhän lastaus, matkustus ja vielä valmennus vieraassa paikassa siihen päälle sujuvat. Lähdin siis itse Saijalle avuksi matkaan.

Lastaus sujui hyvin. Kerran yritti istua takapuomin päälle, mutta sen jälkeen peppu pysyi alhaalla. Kolistelu alkoi heti, mutta kaikki muu olikin valmiina eli auto liikkeelle ja Hiskikin rauhoittui koppiin. Matka oli vain parikymmentä kilsaa, joten pian oltiinkin jo perillä. Purku sujui mallikkaasti, ei yritetty istua puomille ja kopista peruutettiin rauhallisesti ulos :-) Vähän oli alkuun ihmettelemistä, mutta silti Hiski suhtautui kaikkeen tosi rauhallisesti "Hiskiksi". Meillä oli reilusti aikaa ennen valmennuksen alkamista, joten tutustuttiin kävellen tallin ympäristöön sekä maneesiin. Maneesissa oli jännittävä lana sekä säkki, mutta hetken mietittyään Hiski kävi tökkimässä niitä turvallaan :-) Hiski kerkesi nauttia vielä vihreästäkin ennen valmennuksen alkamista.

Maneesiin tutustumaan

Maneesi tuntui tosi isolta


suolasäkki mietitytti hetken

takaisin tallille
 
ratsureipas :-)

ja sitten hommiin


valmentajana oli Håkan Wahlman
Valmennusta haittasi hieman Hiskin huonous toiseen suuntaan. Hiski on ollut mielestäni nyt jonkin aikaa tosi huono oikeaan ja varsinkin työskentely oikeassa laukassa on ollut tosi tosi hankalaa. Pyysin perjantaina Veerankin ratsastaa Hiskiä ja kertomaan mielipiteensä. Ja sama ongelma oli ollut hänelläkin. Olinkin jo pari päivää aikaisemmin soittanut osteopaatille ja reilun viikon päästä Hiski pääseen Tiinan hoidettavaksi :-) Lastaus sujui taas helposti ja kotona Hiskille sadeloimi niskaan ja loppupäiväksi tarhailemaan ja ansaittuja heiniä rouskuttelemaan.


hommat hoidettu

 
 
Tänään käytiin Saijan & Pipsan peesissä maastoilemassa "jumien avauslenkillä". Paljon pitkiä ja reippaita ravipätkiä sekä pari laukkapätkää. Oikean ongelmallisuudesta huolimatta tarjoaa maastossa edelleen oikeaa laukkaa - mystistä?! Tultiin toinen laukkapätkä aika lujaa, mutta laukka tuntui siinäkin hyvältä ja teki takaosallaan mukaavsti töitä. Loppumatkasta ravikin tuntui tosi tosi hyvältä;  oli kevyt edestä ja venytti hienosti askelta pyöreällä selällä. Ainoastaan mäkeen tahtoi vaihtaa laukalle. Liekö malttamattomuutta vai onko kuitenkin sen verran jumissa, että ei vaan saa ylämäessä siirrettyä takasiaan tarpeeksi alle??? No katsotaan paraneeko osteopaatin käsittelyn jälkeen. Hiski oli kuitenkin koko ajan niin rento, ettei sille tullut missään vaiheessa sellainen tolskaushiki päälle. Olihan se hikinen, muttei vaahdossa, niinkuin välillä... Hetken kuivaustuokio sisällä hoitotoimenpiteiden ajan ja sitten taas suomiputte vielä muutamaksi tunnuksi tarhaan heiniä rouskuttaa loimi päällään :-)



 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti