sunnuntai 12. elokuuta 2018

Työtä ja huvia

Loman projektina on tällä kertaa rakentaa talli hevosille Pian luokse. Kuten isäni sanoi, tuosta vaan suit sait sukkelaan puretaan vanha siilo pois tallin alta, vähän vaan lekalla ja rautakangella annetaan harkoille kyytiä. Juu juurikin niin, suit sait sukkelaan. Ensimmäisen lomaviikon jälkeen todettava, että ei se ihan niin helposti käynytkään, mutta jatkamme urakkaa. Ainakaan ei tarvitse mennä salille, saa lihasreenin ihan siinä samalla. Pian kanssa ollaan myös pystytetty aitaa ja sekin on käynyt ihan salireenistä.

Työn vastapainoksi ollaan myös käyty ratsastamassa. Veera on kulkenut hienosti yksin sekä kimppalenkeillä. Narun päässäkin välillä, sillä ihan yksin en ole uskaltanut Ellan sillä ratsastaa, ettei vauhtia tule liikaa. Mutta lähinnä olen henkisenä tukena narun kanssa, sillä Veera on kulkenut hyvin kiltisti Ellankin kanssa. Kotoa poispäin ollaan myös ravailtu Pian & Silkin kanssa vierekkäin, mutta viime lenkillä tytöt alkoivat olla aika innokkaita kotiapäin tultaessa ja Silkki pisti selvästi kisavaihteen päälle, joten päätettiinkin sitten kävellä vaan vierekkäin jolloin kumpikin hevonen asettui samantien käyntimoodiin. En tiedä auttoiko tilannetta yhtään meidän rätkätys ratsujemme selässä tuossa tilanteessa...


4.8. kävin Veeran kanssa kaksin lenkillä, hienosti kulki uudessa paikassa

Ensimmäisellä yhteislenkillä 5.8.






20 vuotta sitten toinen meistä oli pyörällä ja välillä vaihdettiin vaan kulkupelejä. Nyt näin :)

7.8. lenkillä Piakin sai tietää, mitä tarkoittaa "Sarin extremeretki"(tuosta osuudesta ei jostain syystä kuvia)



homma etenee joutuisasti

kunnes todetaan, että laasti onkin aika jämäkkää ja harkot aika tiukassa

välillä aidanteossa poissa miesten tieltä

tilan nimihän muuten on Villiniitty

kukko vahtii naisiaan

9.8. käytiin taas Veeran kanssa kahdestaan hummailemassa



10.8. käytiin taas rannalla ja tällä kertaa kahlailemassakin. Ensin Veera vähän pörisi, mutta sen jälkeen tuli perässä veteen ja kasteli minutkin :)


pitkäkorvainen miesvieras tyttöjä tervehtimässä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti