torstai 9. elokuuta 2018

Lomalla

Torstaina pakkasin kimpsut ja kampsut autooni (osa tavaroista isän autoon), lisäksi koirat, 3 kania, Veera ja suunnattiin auton keula kohti Punkaharjua. Minä hurruuttelin eläinten kanssa reilut puolet matkasta ja loppumatkasta vaihdettiin isän kanssa kyytipelejä. Villiniityssä oltiin joskus 20 jälkeen, annettiin Veeran hetki syödä vihreää ja päästettiin se tutustumaan lomakaveriinsa Silkittäreen. Siinä ei ollut hirveästi draamaa vaan tytöt olivat hyvää pataa keskenään. Muutenkin matka oli onnistunut, sillä Veera meni koppiin hyvin ja matkusti oikein mallikkaasti. Kuskia vaihdettaessa juotin sen eikä sillä ollut tuon tauon aikana mikää kiire/hätä kopissa. Hyvä juttu siis.

Täällä siis vietetään nyt lomaa ja jossain loman loppupuoliskolla olisi tarkoitus viedä Veera takaisin Siilinjärvelle ja tuoda Hiski tänne Silkittären seuramieheksi. Mutta sitä ennen on vielä paljon paljon puuhaa tiedossa, mutta niistä myöhemmin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti