tiistai 9. kesäkuuta 2015

Lisää lomatunnelmia kuvina

Sanallisesti sen verran, että talviturkki tuli heitettyä eilen. Uitiin Sipen kanssa saunan yhteydessä kolmeen otteeseen,  mutta ei se vaan silti tuntunut helpommalta. Mutta olo oli kyllä hyvä sen jälkeen. Koska vesi tuntui pirun kylmältä, etsittiin mittari: 16 astetta pinnassa. On vähän tuo tuuli sekoittanut vettä. Ajattelin, että tänään vesi ei varmaan tunnu niin kylmältä, mutta väärässä olin. Ei siellä pitkään tarennut polskia. 

Ensin näin

Ja sitten näin

Sunnuntaina rapularuokaa isommalle joukolle ;) 

Sipe ja kaverit

Vipsu reippailee

Maanantai-illan näkymä mökin ikkunasta

Korvia joka lähtöön 

Koirat lempipaikallaan


Operaatio "jalat uusiokäyttöön ja muut osat hävitykseen" 
Kirppu näyttää tosiaan kirpulta
Mutta on sillä isot korvat (tai pieni pää) 
Supi supi

Tänään aurinkoa ottamassa
Ja vielä pakollinen söpöilykuva Vegasta

lauantai 6. kesäkuuta 2015

tehtävä nro 3: hyllytilaa

Isällähän riittää aina noita "pikku-projekteja", joten aina on vähintään jotain pientä nikkaroimista, ellei jotain suurempaa. Perjantaina nikkaroitiin puuliiteriin hyllytilaa, jotta saadaan tavaroita säilytykseen toisen projektin alta...

Tällä viikolla olen itse asiassa aika paljon kuitenkin viettänyt ihan rehellistä lomaakin tekemättä mitään sen suurempaa. Ainakin tunnin olen pystynyt olemaan aloillani kerrallaan ;) Keskiviikkona kävin aamusta lenkillä koirien kanssa, päivällä leikkasin nurmikon, tämän jälkeen uudelle lenkille koirien kanssa ja edelleen oli illalla tekemisen puutetta, joten lähdin juoksemaan auton tankkailijoita vastaan ja ehdin jopa kirmata 11 km ennen tutun auton vastaantuloa. Onneksi tässä loppuviikolla on ollut taas enemmän ohjelmaa, ettei ole tuollaisia turhautumisia päässyt esiintymään.


rankkaa nää rakennushommat

lumisuojia talven tuiskuja varten hyllyjen kohdalle

torstaina aamulenkillä



perjantaina lenkillä Putikon raitilla



ja takaisin saareen





eipä ole tarvinnut valittaa keleistä :)

tiistai 2. kesäkuuta 2015

voihan mesikämmen

Olen joskus sanonut, että olisi mukava nähdä karhu luonnossa livenä
a) autosta ja
b) jossain muualla kuin mökin maastoissa

Ja miten siinä sitten kävikään?

Eilen kurvasin mökille ja jätin koirat (ja kanin takapenkille) venerantaan peräluukku auki ja lähdin itse kirmaamaan iltaauringon paisteessa pitkin tietä Jussia vastaan. Jalat rullasi tosi hyvin, hiki valui ja puoli tuntia ehdin kirmata hymyssä suin kunnes kyyti tuli vastaan. Oltiin melkein venerannassa tulossa takaisin, kun tielle loikkasi karhu, kirmasi hetken tietä pitkin auton edellä ja poistui rannan puolelle metsään. Pysähtyi rinteeseen ja jäi katselemaan meitä. Lopulta se päätti jatkaa matkaa edelleen kohti rantaa, jolloin minulle iski paniikki: koirat! Kurvattiin äkkiä venerantaan, onneksi tuuli kävi sieltä suunnalta ja pidettiin mekkalaa ja vahdittiin visusti mäen nyppylää, kun pakattiin tavaroita autoon. Minä paniikissa vahdin myös vesistöä, ettei karhu ui saareen... Lopuksi vielä koirat ja kani veneeseen ja epäuskoisissa tunnelmissa soudettiin mökille. Minä olisin varmaan saanut paskahalvauksen, jos karhu olisi osunut eteeni sen puoli tuntia aiemmin kun kirmailin tietä pitkin omin jaloin...

Minun aamusuunnitelma oli lähteä koirien kanssa kankaille pitkälle lenkille. Mietin ja mietin ja lopulta uskaltauduin lenkille yksinäni. Eihän tuota karhua ole ennenkään tullut näiden 40 vuoden aikana siellä vastaan, joten uskottelin itselleni, että eipähän tuota toiste tapahdu ainakaan vähään aikaan. Ja lopulta tein 1,5 tunnin lenkin ja lauleskelin vaan taivaltaessani eteenpäin. Enkä törmännyt karhuun. Tosin törmäsin pariskuntaan, joka näytti juuri ottamansa kuvan aivan tuoreesta karhun jäljestä heidän mökkinsä viereisellä hiekkakuopalla. Jatkoin laulamista kulkiessani tuosta kohdasta ohitse...







lenkin jälkeen nautittiin auringosta hetki venerannassa ennen saareen menoa

heitä jo

jano






ja lopulta Vinkakin pääsi uimaan



Tehtävä nro 2: viihdytysjoukot

On pelattu golfia, käyty kattoo paloautoja, käyty lenkillä, rakennettu palapelejä, ajettu mönkkärillä, istutettu kukkia, lenkitetty koiria... ja virtaa & intoa tuntuu riittävän kaikkeen mahdolliseen ;)







kun yksi ei riitä...

   



Tehtävä nro 1: aita

Heti loman alkajaisiksi rakennettiin mökille aita tontin toiselle laidalle Välkettä varten. Eipähän nyt karkaa lähempään naapuriin jos sieltä kuuluu ääniä. 




Olipa se rankkaa puuhaa