torstai 21. elokuuta 2014

Ponin korvat lisättynä koirien takapuolilla

Tänään käytin aamupäivän ihottumaloimien korjailuun. Aherruksen ja ruuan jälkeen suunnattiin ponin ja koirien kanssa rauhalliselle käynti/töltti retkelle. Poni oli ihanan rauhallinen ja tölttäili rentona rauhallista vauhtia niin, että koiratkin saivat ravata hevosen rinnalla. Aurinko paistoi, mutta tuuli eilistäkin voimakkaammin. Lenkin jälkeen ponikin sai leikata ruohoa pihamaalla ilman loimea :)










evästauolla


  

  

Tulin pätkän "kylätien" laitaa, jossa jalkauduin koirien takia



Loppusuoralla

Upea ilta

Ihana tuuli

Ponin korvat siellä sun täällä

Kesälomalla :)

Kohta on kaksi päivää kesälomaa takana. Kelit ovat suosineet; aurinkoa ja tuulta eikä niitä ikäviä paarmoja. Ponikin on nauttinut ötökkävapaista päivistä.

Tiistaina vanhempani ajelivat heppakopin kanssa Kuopioon hakemaan minut töistä, jonka jälkeen hoidettiin muutama asia ja suunnattiin Siiliin ja lastattiin poni, koirat ja kani kyytiin (ja kaikki kassini) ja heppakuljetus + toinen auto Punkaharjua kohti. 

Eilen käytiin ponin kanssa heti ekalla maastoretkellä. Ponilla oli alkuun aika lailla virtaa, mutta kun annoin sen päästellä muutaman vedon, niin johan ponikin malttoi kävellä ja tölttäillä ihan rauhassa.






ruohonleikkuri

näkymä olkkarin ikkunasta

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Heppailuja ja sienimetsässä

Strakur oli viime viikolla ottanut osumaa etusääreen :( Ei onneksi onnu ja liikutetaan, jottei kertyisi nestettä. Eilen kävin taas kävelemässä koirien ja ponin kanssa 10 km lenkin.

Tänään Hiskin kanssa valmennuksessa. On vaikeeta niin on vaikeeta. Tuskastuttaa. Onneksi kohta tulee osteopaatti tarkistaa hevosen, toivottavasti heppa olisi sen jälkeen "kuten aikaisemmin". Valmennuksen jälkeen käytiin Niinan & Roopen seurassa puolen tunnin maastossa vähän ravailee ja kävelee hyvin. Hevoset hoidettuamme ja laitumelle vietyämme suunnistimme vielä Niinan ja koirien kanssa metsään etsimään sieniä. Pussukka ja kori tuli täyteen hetkessä. Ja Vinka päätti sitten tykästyä kanttarelleihin ja veteli niitä koko ajan mahaansa.


Eilisellä retkellä Vinkan uittotauolla

Siistin näköinen ihottumaponi

Josta kyllä lähemmin tarkasteltuna löytyy jos jonkinmoista rokamaa jaloista. Ja tuo haava etusessa...

Turusen Sarin ottama kuva valmennuksesta. Ai minäkö muka könötän eteenpäin...

Vinkan uudet herkut

Gööttipentuja

Kävin maanantaina katsomassa Päivin luona gööttipentuja. Suloisia olivat :)





 

 


 

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Elokuun alku

Elokuun ekana viikonloppuna saatiin ponin suoja valmiiksi. Aitakin väsättiin. Enää loman aloitus ja poni puuttuu. Samalla juhlittiin Pian synttäreitä, melkein voisin jo sanoa perinteisesti, Puruvesi Popissa. Ja jälleen jouduin toteamaan, että ikä painaa. Ei palaudu enää päivässä, edes kahdessa.

Lämmintä piisaa, joten koirat ovat lenkkeilleet edelleen paljon uimalla. Vegakin on nykyään järvessä koko ajan ja komentaa heittämään lelua.

Eilen kisasin Vinkan kanssa Joensuussa. Ensimmäinen rata oli hyvä, mutta yhden putken Vinka suoritti väärin päin. Toinen rata oli jälleen kaaos. En tiedä mikä Vinkalle tuli. Viidennen esteen jälkeen se sinkosi puomin ali, kävi tekee siellä lenkin ja tuli takaisin minun luo. Hylättyhän se siitä tuli. Yritin vielä jatkaa, päästiin kaksi estettä, kunnes Vinka sinkosi taas minusta poispäin (!) ja kävi suorittamassa muutaman esteen itsenäisesti. Että sellainen rata tällä kertaa.

Tällä viikolla ehdin pitkästä aikaa kahdesti ponin selkään. Perjantaina käytin tuttavaporukan maastossa, samoin tänään. Kivaa oli. Tänään jatkettiin ratsastuksen jälkeen matkaa raviradalle "Hyvän mielen hevonen" -tapahtumaan, jossa esiteltiin hevosharrastuksen eri muotoja.




matot vielä oviin ja aita valmiiksi

välillä levätään uinnin lomassa

ja sitten pitäisi mennä taas


pylly vasten pyllyä ja hännät ristissä :)