tiistai 14. kesäkuuta 2016

Viikonlopun tohinat

Viime viikolla pidin perjantain vapaata ja suuntasin Punkkikselle jo torstaina. Matkalla pysähdyttiin Rantasalmelle morjestamaan Seijaa & lapsia sekä heidän uutta perheenjäsentä Vekkua.

Välke toimi leikkikaverina
 
 
Perjantaina päivä menikin "lomaillessa", mutta klo 15 alkoikin sitten työleiri. Jotta aika ei käy mökillä pitkäksi, pitää sitä aina kehitellä sinne jotain pientä projektia ;) Tulisiko siitä sitten tanssilattia vai terassi vai kumpikin - saa nähdä mitä juhannuksena mökillä on odottamassa.

 
 
siirtonurmikkoa
 
rankkaa tää työnteko
 
juuria ja lisää juuria, jotka hidastivat kaivuuta
 
2 tuntia meni 25 neliön kuorimiseen kolmeen pekkaan. Miesväki jatkoi vielä juurien kimpussa
 
 
 
iltakin alkoi hämärtää, mutta miesväki jatkoi vielä hommia ruokailun jälkeen
 
 
Lauantaina oli jo vähän "rennompi" päivä tiedossa. Aamulla vaan oltiin, jonka jälkeen käytiin pyörälenkillä Nikon kanssa. Illemmalla koiralenkki Pian kanssa, saunomista mökillä ja illan päätteeksi tyttöjen kanssa kaupunkiin.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Niina ja Hiski olivat kisaamassa lauantaina
 
Sunnuntaina jostain syystä väsytti, joten päivä meni vaan makoillessa sohvalla... Illemmalla suuntasin kohti Siiliä, mutta matkalla pysähdyin Kuvansiin Niinalle hevosenhoitajaksi. Tällä kertaa Hiski oli verkassa ihan rento ja cool, mutta radalle mennessä se alkoikin sitten nähdä mörköjä ja yhdessä radan kulmassa vaanikin sitten puuma pikkuhevosia koko suoritusvuoron ajan. Voihan Hiski ja pikku-möröt. Kisoista kurvailin tallille ja illan päätteeksi vapautettiin Hiski luontoon muiden seuraksi.

 
 
Verkassa kaikki hyvin
 
mietteitä ennen radalle menoa
 
kaverit olivat päässeet laitumelle jo muutamaa päivää aikaisemmin, joten meno oli hyvinkin rauhallista Hiskin saapuessa joukkoon
 

 
Siinäpä se sitten olikin ja eikun syömään!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti