perjantai 29. tammikuuta 2016

Pakkasta ja kiirettä

Onpa ollut taas haipakkaa - huh huh! Mutta nyt näyttäisi vähän helpottavan. Pitkän aikaa paukkui pakkaset, mutta sehän ei meidän menoa haitannut. Joka päivä ratsastettiin, käytiin valmennuksissa, maastossa, jumppailtiin hangessa pelloilla ja jäällä. Varpaanlämmittimet, villasukat kenkien päällä. Valitsin oikeat kolmisormirukkaset, koska sormia ei jostain syystä palentanut. Kypärämyssy naamalla peittämässä posket ja nenän. Parit kalsarit toppiksien alla sekä ratsastushame. Monesti oli suorastaan hiki, kun keskittyi oikeasti ratsastamaan. Strakur käväisi Lahdentauksella vaihto-oppilaana, samoin olen päässyt nyt ratsastamaan myös Minnan symppiksellä Roopella.

Strakurilla Seijan & Roopen kanssa maastoilemassa

Pakkasta oli tälläkin reissulla reilusti



Koirien kanssa piti kovimmilla pakkasilla pysyä "auratuilla urilla", jolloin ei ollut mitään ongelmaa lenkkeilyn suhteen (hangessa nostelivat tassuja). Kun pakkaset viimein hellittivät, on minulla mennyt kaikki tämän viikon illat tiiviisti koneella tilinpäätöksiä tehden. Nyt nekin on vihdoin tehty, joten huomenna pääsen vihdoin itsekin tallille.

Välke täytti tammikuun alkupuolella 1,5 vuotta. Tammikuun reeneissä se meni ensimmäistä kertaa keinun yksinään. Päätin ilmoittaa Välkkeen kokeeksi omiin kisoihin yhdelle agiradalle sekä hyppikselle. Agiradalla ei (onneksi) ollut keinua. Sain Välkkeen tulemaan perässäni yhden hypyn ohitse, mutta maaliin päästiin tuolla yhdellä kiellolla. Hyppikseltä valssasin turhan ahtaasti ennen keppejä ja Välke ajautui kaksi kertaa keppien toiseen väliin. Lopussa sain sen vielä kiertämään yhden hypyn ulkokautta, joten tältä radalta kohtalonamme oli hylkääntyä kolmen kiellon seurauksena. Mutta kisoista jäi hyvä mieli, jatkamme reenejä ja starttaamme seuraavan kerran varmaankin maaliskuussa. Vinkan kanssa kisattiin myös 3 rataa 2 kk kisatauon, 1,5 kk reenitauon ja parin reenikerran jälkeen... juu, mitähän sanoisin. Ensimmäisellä radalla juostiin puomi pirun kovaa läpi vailla mitään ajatusta pysähtymisestä, saatiin kepeiltä kielto ja lopulta hylkäännyttiin 2.viimeisellä esteellä. Toisella radalla puomi heti alussa, sama päätön läpijuoksu, huomautin ja koppasin koiran kainaloon. Hyppiksellä Vinka sitten vähän lipesi näpeistä ja irtosi vähän turhan kauas... Ihan pikkasen vaan olin hukassa *hih* Huomenna ja ylihuomenna olenkin Vinkan kanssa koulutuksessa, joten jospa se saisi siellä sitten painella sielunsa kyllyydestä! Vinkan kanssa on tarkoitus käydä yhdet kisat helmikuun puolivälissä ja seuraavan kerran sitten maaliskuun loppupuolella.

- 29 ja kunnon lenkki koirien kanssa heitetty. Ei ollut ruuhkaa...

Eräänä päivänä Välke oli mennyt peiton alle nukkumaan :)

Välke osaa ottaa rennosti


Jussi ja Ella ratsastamassa. Koko  tämänviikonlopun oli kova pakkanen, mutta joka päivä (pe-su) Ella kävi urheasti ratsastamassa.


  
sohvalla oli ruuhkaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti