Agilityrintamalla on puhallellut sen verran uusia tuulia, että Vinka on päässyt vihdoin tekemään sitä, mistä se nauttii. Kiitos Annin! Annin oman kisakoiran ollessa tauolla, on Vinka toiminut Annin reeni & kisakaverina. Välkkeen kanssa aloitettiin syyskuun alusta reenit ohjatussa ryhmässä, itse asiaassa samassa ryhmässä Vinkan kanssa. Vinkan kanssa vedän reenin alkuun "kisan omaisesti" ja Välkkeen kanssa harjoitellaan sitten pienempiä pätkiä ja yksittäisiä, vielä epävarmoja esteitä. Ja olinhan minä Välkkeen kanssa siellä Jenna Caloanderin koulutuksessa pari viikkoa takaperin. Päästiin tekemään ihan mukavia pätkiä siellä ja olin kuulemma iloinen, enkä kertaakaan "ärsyyntynyt, savu korvista nouseva, hermostunut" ohjaaja, kuten Vinkan kanssa minulla tuppaa käymään kun pakka leviää. Välke on niin hyvän mielen koira :) Vaikka sekin jossain muussa asioissa hermoja koetteleekin...
Olen muuten ilmoittanut itseni lokakuulle kaksiin kisoihin Vinkan kanssa, saas nähhä mitä niistä tulee. Lisäksi Vinka pääsee Anninkin kanssa kisaamaan, joten Vinkalla on ihana lokakuu tiedossa ;)
Heppailut on Eerikan kurssin jälkeen jääneet lähinnä Hiskin kanssa puuhasteluun. Ponin kanssa käytiin viime viikolla yksi vauhdikas maasto, mutta siinäpä kaikki. Jostain kumman syystä iltojen pimennyttyä ja syyssateiden lisääntyessä tuo tallissa hevosen varustelu ja maneesi on houkutellut kummasti... Eilen testattiin muuten valmennuksen jälkeen kauko-ohjattavan pannan tehokkuutta, kun lähdettiin tekemään Hiskin kanssa maastoon kunnon loppukäynnit, Erja Hiskin selkään ja minä jaloin "koiravaljakon" kera. Oltiin tulossa jo takaisin tallille päin, kun harmaat bongasivat pupun viereisestä pusikosta. Pupu sinkosi laitumelle ja Välke täysillä perään. Karjasin, ei tulosta joten sitten alkoi painelu. Painelin pidempää suihkausta urakalla ja joka suihkauksesta Välke hyppäsi sivuun, mutta jatkoi urheasti vielä pupun perään. Muutama suihkaus lisää sai sen ajojahdin kuitenkin sen verran sekaisin, että pupu katosi sen näköpiiristä metsään ja tämän jälkeen sain karjaisulla sen tulemaan laitumelta takaisin meidän luokse.
Välkkeellä on tuo pupujen ja lintujen jahtaaminen edelleen siis aivan liian voimakkaasti verissä ja se ulkoileekin siksi vapaana vain tuollaisessa "turvallisessa" ympäristössä, ei siis autotien vierellä. Ja valitettavasti aina en jaksa olla skarppina ja Välke joutuu tyytymään pitkään hihnaan muiden kirmaillessa irti. Viime viikolla lähdin tallilta ulkoiluttamaan koiria ja oli jo tosi hämärää, otin varmuudeksi otsalampunkin mukaan. Olin laskeskellut, että maastossa ei ole enää hevosia, ja uskalsin laskea koirat irti, Välkkeellä oli varmuudeksi panta kaulassa ja kaikilla koirilla valot valjaissa. Kävelin sellaista pitkää suoraa alas laidunten viertä, kun näin jonkun ison hahmon edessämme tiellä, ei kovinkaan kaukana. Mietin, että hevonen ja kutsuin koiria, jotka kiltisti tulivatkin luokseni. Sitten tajusin, että ei perkele, se on hirvi. Siinä vaiheessa komensin koiria vähän kovempaa ja hirvi päättikin väistää meitä ojan yli aukon puolelle. Tämän seurauksena koirat sinkosivat "tietä" pitkin eteenpäin, mutta pysyivät sentään tien puolella eivätkä lähteneet hirven perään metsään. Koirat olivat ihan tohkeissaan hirven jälkiä haistellessa. Hirven ryske kuului tämän jälkeen vielä metsästä ja koiratkin olivat tosi skarppeina koko loppulenkin. Minäkin olin tämän jälkeen aikas säpsynä, kun metsässä oli jo niin pimeää ja odotin vaan, milloin hirviä taas ponkaisee nenän eteen. Onneksi selvittiin loppulenkki ilman ylimääräistä häiriötä.
Lauantaina Jussi toivoi hevosvapaata päivää, ja esitti toiveen patikoinnista. No, Niinahan vei Hiskin maastoon ja minä vein Jussin Tahkolle patikoimaan. Kierrettiin Tahkon ympäri 16 km lenkki ja välissä pidettiin evästauko laavulla. Lopussa poikettiin pois varsinaiselta reitiltä ja oiottiin vähäsen näköalapaikalle, joka oli kyllä hyvä ratkaisu. Oli nimittäin sen verran mäkinen ja kivikkoinen lenkki, että tuo 16 km riitti tällä kertaa minunkin kunnolle. Lopussa oiottiin vielä vähän lisää ja tultiin rinnettä pitkin alas autolle, joka oli vikatikki, sillä reidet vaan tutisi sen jälkeen! Välke oli tällä kertaa erittäin tottelevainen eikä aiheuttanut mitään ylimääräistä härdelliä. Lenkillä tavattiin lähinnä maastopyöräilijöitä; hurjissa kivikoissa he pyörillä painelivat! Muita kävelijöitä tavattiin lähinnä vasta loppumatkasta lähempänä Tahkon rinteitä.
Tässäpä kuvasatoa tuolta lenkiltä:
 |
| alkumatkasta oli vielä sumuista |
 |
| välillä oli näin hyvä baana kävellä |
 |
| lopulta katseet edes jotenkin kameraa kohti |
 |
| viimeistä nousua viedään |
 |
| kannatti kiivetä! |
 |
| ekalla pätkällä riitti nousua |
 |
| ja toisen pätkän lopussa tuo reidet kipeyttänyt jyrkkä laskuosuus |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti