lauantai 14. kesäkuuta 2014

Sunnuntai = lepopäivä

Sunnuntaina levättiin ansaitusti. Muuta porukkaa lähti tankkailemaan autoja, Vinka jäi uintireissun jälkeen Ellan kaveriksi ja Vega Nikon "viihdyttäjäksi".

 
 
 
 
 
 
kyllä tuo ikä näkyy jo meikäläisessä!
 
 

Tämä mennyt viikko hurahti taas nopeaan. Pääsin pitkästä aikaa itsekin Hiskin selkään: torstaina hetki kentällä ja sen jälkeen koirat matkaan ja metsään, ja tänään ensin koirien ja Jaanan & Pipsan kera käyntilenkki, koirat autoon ja vauhdikkaammalle lenkille Heinämäkeen. Maanantaina ja perjantaina kävin pyörällä töissä :) Tiistaina kaadettiin keiloja ja syöpöteltiin työkavereiden kanssa. Illan päätteeksi pitkä lenkki koirien kanssa. Tiistaina ja torstaina aamulenkki Kuopiossa. Keskiviikkona ponilenkki, myös huomenna. Torstain ratsastuksen lisäksi reenit Vinkan kanssa sekä sen päälle reenien veto. Ei siis ole ollut hirveästi tekemisen puutetta. Eilisen, tämän päivän ja huomisen "vapaat" tunnit kuluukin sitten seuran asioita koneella hoitaessa... Ensi torstain otin lomaa eli suuntaan puumetsään Punkaharjulle. Mutta juhannus sitten lepäillään. Jos jaksaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti